Tulipa menneenä heinäkuisena iltana muutamalle LBC:n tytölle mieleen, että voitaisiin viikonlopun keikka jonnekin päin Suomea vielä kuluvan kesän aikana heittää. Levittelimme kartan pöydälle ja sormi osui ensimmäisenä Saimaan maisemiin. Näin oli asia päätetty ja pian viikonloppukin varattu.

Matka alkaa perjantain ruuhkassa

Perjantaina 2.8. karautti neljä mopoa itäväylän Teboilin pihaan. Helena Ltd:llään, Päivi Viragolla, Minna Cepparilla ja allekirjoittanut Suzukillaan. Tankki täyteen, ilmanpaineet kohdalleen ja etukumi osoittamaan kohti Puumalaa. Ilma suosi retkeilijöitä, vaikkakin neljän ruuhka hidasti matkantekoa. Eipä ehditty kuin Kouvolaan, kun jo matkalaisten kahvihammasta alkoi kolottaa. Kahvihetken jälkeen jatkoimme matkaa ja kuskit tuulettivat maantiellä kun caravaanarit (kaikkien kaverit) kurvasivat yksi toisensa perään sivuteille. Ja hanaa!

Ristiinassa pysähdyimme tankkaamaan sekä pyöriä, että takalaukkuja.

Lämmin sauna odotti meitä Puumalan Pistohiekassa, joten saunasiideriäkin oli varattava. Ristiinasta Puumalaan valitsimme pikkutien, joka mutkitteli kauniissa järvimaisemassa. Karttaa tutkiessamme toivoimme, että se olisi vanhentunut ja kartassa näkyvä hiekkatiepätkä olisi jo asfaltoitu. Turhaanpa toivoimme! Edessä parikymmentä kilometriä mutkaista soratietä ja hurja määrä nimismiehenkiharaa… Vauhti hidastui ja syke tiheni, kun taiteilimme täyteenpakatuilla mopoillamme soratietä eteenpäin. Näin siis meillä muilla, sillä aikaa kun Minna päästeli sora lentäen letkan keulilla. Kylläpä säikäytti sekin, kun asfaltin taas alkaessa Minna tulee mutkan takaa kävellen vastaan. Sielläkö se nyt sitten on Minnan mopo Saimaan kaislikossa ja Minnan ajokausi päättynyt!!?? Eipä sentään. Typy vaan päätti tulla valokuvaamaan meitä siihen tienpientareelle kyllästyttyään odottamaan meitä fillarinsa satulassa.

Kello läheni jo yhdeksää (olimme olleet matkalla jo 5 tuntia!) kun kurvasimme pikkutieltä upeiden maisemien keskelle Lietveden näköalapaikalle.

Enää muutama kilometri ja pääsimme perille Pistohiekan leirintäalueelle. Tingittyämme telttapaikan hinnan 8 euroon (!) per yö LBC:n jäsenkortilla pääsimme valitsemaan leiripaikkamme ja laittamaan evästä tulille.

Saunan ja uinnin jälkeen oli ihana raahautua nuotiokatokseen, tuijotella elävää tulta ja parantaa maailmaa. Kolmeen mennessä oli jo leirimme hiljentynyt ja mimmit makoisasti unten mailla…

Lauantai ajettiin lämpimässä säässä ja auringonpaisteessa

Lauantaiaamuna auringonpaiste herätteli meidät teltassamme ja kömmimme trangian ääreen sapuskan laittoon. Masut pullollaan päätimme, että lähdemme päivän reissulle vain kahdella pyörällä. Helenan ja Päivin customit jäisivät vartioimaan leiriämme. Kartan tutkiskelun jälkeen saimme sovittua ajolenkin, joka olisi pituudeltaan pari sataa kilometriä. Leveät ja suorat maantiet päätimme jättää muiden ajettaviksi.

Ajoimme Puumalan ohi valtavaa ja upeaa Saimaan siltaa pitkin. Vielä kymmenen, ehkä viistoista vuotta sitten sillan paikalla oli lossi, joka pakotti matkalaisen pysähtymään Puumalan maisemiin. Nyt oli Puumalalla oltava muut houkutukset ja suuresta taulusta saimmekin lukea, että menossa oli Puumalalainen kesäjuhla ”siltakemmakat” oluttelttoineen ja kävelykatuineen. Olipahan niitäkin juhlia nimellä siunattu! Matka jatkui ja muutaman kilometrin päästä käännyimme pienemmälle tielle kohti Sulkavaa. Ensimmäinen pysähdys tienviitan kohdalla, joka osoitti kohti kalliomaalauksia.

Fillarit parkkiin tienposkeen ja me rämpimään metsään goret päällä. Muutaman sadan metrin päästä kalliomaalaukset sitten löytyivätkin. Tällä suomen poika 3500 vuotta sitten maalaili hirviä ja ihmisfiguureita kallioon. Hetken paistattelimme päivää rantakalliolla ja mieli jo teki pulahtaa uimaan kirkkaaseen veteen. No, eipä auta. Tie kutsui.

Mutkittelimme kapeaa ja hyväkuntoista tietä peltojen ja vetten halki. Pian edessä vilahti lossista varoittava liikennemerkki. Mopot parkkiin odottelemaan lossin saapumista, joka juuri oli ottamassa kyytiläisiä vastarannalla. Lossikyyti oli lyhyt, mutta mukava mauste asfaltin nielemiseen.

Saavuimme Sulkavalle ja Eivorin ”kehumaan” Sulkavan Matkahuollon baariin. ”Alan miehet” olivat kansoittaneet aurinkoisen terassin, joten päätimme imaista limumme sisätiloissa.

Mielenkiintoinen paikka, totesimme ja jatkoimme matkaa tarkoituksena ajaa kohti Ruokolahtea. Muutaman harhaanajon jälkeen löysimme oikean tien ja haukoimme henkeämme upeiden maisemien keskellä. Tie mutkitteli kapeaa harjua pitkin, kummallakin puolella kimalteli Saimaa ja vauhtimme hidastui käännellessämme kypäriämme puolelta toiselle.

Toisen lossimatkan jälkeen sukelsimme metsän keskelle ja hoputimme pollemme taas reippaampaan käyntiin. Muita moottoripyöriä tuli tiuhaan tahtiin vastaan. Ja me vilkuttelimme motoristeille tervehdyksiämme.

Ruokolahden puolella kurvasimme tienvarsikuppilan pihaan ja pidimme ruokatauon. Pihalla vaihdoimme kuulumisia muiden motoristien kanssa ja aiheutimme hämmennystä paikkakuntalaisiin, jotka varmaankin harvemmin näkevät mimmiporukoita moottoripyörien selässä. Nyt suunta oli takaisin Puumalaan ja leiriimme. 40 kilometrin matkan hurautimme vauhdilla, olihan meitä taas sauna odottamassa. Väsyneinä jäähdyttelimme saunan terassilla, nautimme muutaman saunasiiderin ja innostuimmepa vielä pelaamaan minigolfiakin. Kieltämättä illan pimeneminen aiheutti ongelmia peliimme, mutta mitäpä siitä. Pieni sadekuuro illan aikana pisti meihin vipinää, kun keräsimme leiriämme sateensuojaan. Kauan ei illalla tarvinnut unta houkutella kun jo tuhisimme tyytyväisinä pusseissamme.

Sunnuntaina kohti itää

Sunnuntaiaamuna heräsimme kummalliseen kohinaan. ”Voi prkl! Siellä sataa!” Helena mietti ajosaappaidensa kohtaloa, jotka olivat jääneet ulos. Hetken vielä harkitsimme ennekuin uskalsimme työntää päämme teltan oviaukosta ulos. Masennus muuttui iloksi, kun totesimme, että kohina ei ollutkaan sadetta, vaan tuulen suhinaa viereisessä koivikossa. Taivas oli puolipilvinen ja ajokeli taas mitä mainioin! Aamiaisen jälkeen pakkasimme leirimme ja otimme suunnan kohti itärajaa. Kiitimme leirintäalueen isäntää ja kiristimme kaasuvaijereitamme kiiruhtaen kohti Imatraa.

Matka meni joutuisasti ja pian jo käännyimme Vuoksen maisemissa kohti Imatran Koskea. Parkkeerasimme kulkupelimme Valtionhotellin pihaan ja lähdimme kävellen ihmettelemään kosken kivistä uomaa. Valitettavasti koskinäytös oli vasta illalla, eikä meillä ollut aikaa jäädä sitä odottelemaan.

Otimme suunnan kohti Lappeenrantaa, mistä käännyimme Ylämaan kautta Vaalimaan suuntaan. Neljän pyörän letkamme huristeli rajaa kohti, tervehdimme veli venäläistä ja ajoimme Rajaportin Teboilille tankkaamaan. Kerrankin bensaa alle euron litrahintaan! Rajalta ajoimme Virojoelle, josta kulkee vanha postitie, nykyään tunnettu nimellä museotie, Haminaan. Tuo pätkä on ehdottomasti ajamisen arvoinen, jos ajelee Itä-Suomen suunnalla!

Kiiruhdimme Minnan kanssa reippaampaa vauhtia kantaten hurjana kurveihin. Muita moottoripyöriä tuli vastaan takavalo edellä ja me kaahasimme surutta ohi. Matalalta paistavan auringon varjo pimensi ikävästi jokaisen mutkan ja välillä melkein hirvitti ajaa häikäisevästä auringosta mutkiin. Olipa Helena pöllytellyt pientareitakin pätkän aikana. No, hengissä selvisimme, kivaa tieosuudella riitti ja matka jatkui Haminan Tervasaareen kahville. Pihassa oli muitakin motoristeja, joiden kanssa hetken höpöttelimme. Olipa siellä myös ne pari herraa, joiden ohi kaahasimme museotiellä. Oli pojilla ihmettelemistä kun kypärien alta paljastui tyttöjä. ”Ja noiden jalkoihin me meinattiin jäädä”, totesivat herrat kävellessään ohitsemme.

Maali häämöttää

Kahvitauon jälkeen huomasimme viikonloppumme olevan loppusuoraa vaille valmis. Olisihan Itä-Suomen maisemissa viihtynyt pidempäänkin, mutta työt haittaa harrastustoimintaa, minkäs teet. Kiidimme moottoritietä kohti Helsinkiä auringon jo laskiessa. Naureskelimme keskustaan saapuessamme, että taitaapa aurinkolasit olla tähän aikaan vuorokaudesta turhat kapistukset. No, onhan motoristin oltava ”cool” myös pimeän aikaan!

Summa summarum: Reissu oli aivan ihana ja ehdottomasti kesän parasta antia. Kilometrejä tuli mittariin aika tasan 900, säät suosivat matkalaisia ja leirintäalue oli vaatimaton, mutta mukava ja ennen kaikkea edullinen. Tämä reissu vähensi harmitteluamme ja katkeruuttamme siitä, että samaan aikaan ne toistakymmentä onnellista LBC-siskoa ajelivat jossainpäin Eurooppaa ja Tšekinmaata Wiman Euroopan rallissa eikä meillä ollut mahdollisuutta lähteä mukaan. Liekö tulemme vanhaksi, kun osaamme nauttia kotimaan parhaasta annista; mutkittelevista teistä ja ihanista järvimaisemista. Retken päätteeksi teimme päätöksen siitä, että ensi kesänä reissu on tehtävä uudestaan. Ehkäpä saamme mukaan lisää moposiskoja, leiriydymme mökeissä ja löydämme oikeat tiet heti ensiyrittämällä! Tätä reissua on ihana muistella kylmän talven aikana… Kiitos ihanasta viikonlopusta, Päivi, Helena ja Minna!

Ajatuksensa ja kokemuksensa näytölle naputteli Suvi

Takaisin