LBC:n tytöt kokoontuivat perinteiseen tapaan Tottitorpalla Nokian Tottijärvellä ajokauden päättäjäisiin 16.-18.9.2005. Sää oli aurinkoinen, mutta kylmä, mutta sehän ei menoa haitannut. Saunassa lämpeni viluisinkin leidimotoristi. Vaikka olihan sitä sisäistäkin lämmikettä, kuten Sirpan keittämät kahvit. :)

Kuva tottitorpalta. Kuva tottitorpalta.

LBC:n lippukin saatiin salkoon, vaikka pieniä teknisiä ongelmia olikin. Koko päivän oli tuullut aika reippaasti, mutta lipunnoston ajan ei tuntunut minkäänlaista tuulenhenkäystä, vaikka pikku puhuria olisi tarvittu lipun oikaisemiseksi. Presidentti onnistui kuitenkin monien neuvojen takia (tai niistä huolimatta) saamaan lipun salkoon ihan kunnialla.

Kuva tottitorpalta. Kuva tottitorpalta.

Lauantaina hallituksen kokouksen jälkeen osa porukasta lähti ajelemaan. Reitti eteni pikkuteitä Vammalaa kohden ja kävimme syömässä Vammalan Saluunassa. Ruokailun jälkeen seurue hajaantui, osa lähti ajelemaan kohti Hämeenkyröä, osa halusi Vehoniemeen ja osa kaupan kautta takaisin Tottitorpalle. Sää oli aurinkoinen, vaikka vähän kylmä, mutta hyvin vielä tarkeni ajella, kun oli kunnon varusteet päällä (paksummat hanskat ainakin olivat tarpeen).

Kuva tottitorpalta.

Ajelun jälkeen jatkoimme sitten perinteiseen tapaan saunoen, grillaten, ja pieniä kilpailujakin Ninnair oli illaksi järjestänyt. Piirustuskilpailun voitti Marjanne, erikoispalkinto jaettiin Päiville hänen opettavaisesta sarjakuvastaan. Lisäksi palkittiin kesän aikana eniten kilometrejä kerännyt sekä pisimmän matkan Tottitorpalle ajanut. Leikkimielisiä palkintoja jaettiin henkisen iän ja pyörän kuutioiden perusteella.

Piirustuskilpailussa palkitut:

I palkinto: Marianne
II palkinto: Ouza
III palkinto: Päivi

I palkinto, sarjakuvasarja: Päivi

Eniten kilometrejä kesän aikana:

I palkinto (14900 km): Tea
II palkinto (13500 km): Pirjo

Eniten kilometrejä Tottitorpalle:

I palkinto (230 km): Tuula-Meri
II palkinto (210 km): Tea

Pyörän kuutiot:

Eniten (1400): Tanja
Vähiten (500): Ouza

Henkinen ikä:

Vanhin (99 v.): Marianne
Nuorin (12 v.) Pirjo

Kuva tottitorpalta. Kuva tottitorpalta.

Kuva tottitorpalta. Kuva tottitorpalta.

Sunnuntaina leidit olivat varsin pirteässä kunnossa, päätellen siitä, että kaikki pääsivät kotimatkalle jo ennen puoltapäivää. Ennen kotiinlähtöä syötiin Ninnairin järjestämä aamupala ja siivottiin porukalla. Tunnelmat olivat osin vähän haikeat, sillä monelle tapahtuma oli kesän viimeinen ja pyörä oli menossa seisontaan. Ensi keväänä sitten uudella innolla tapaamisiin mukaan!

Mervi

Kuvat: Ninnair

Takaisin