WIMA rallin suunnitelu oli aloitettu jo aikaisin. Rallin sisäänpääsy maksoi 190€ ja lauttamatka Hanko-Rostock-Hanko hieman yli 300€, joten budjettiraamit oli suunniteltava hyvin. Alun perin olin lähdössä yksin torstain 10.8. lautalla mutta onneksi löytyi 3 muutakin mimmiä, ettei tarvitsisi yksin ajella 1000 kilometriä.

WIMA Alpina 2006, Switcherland, 10.- 22.8.2006

Maanantaina vielä listasin mukaan otettavia dokumentteja, esimerkiksi passi tarvitaan Sveitsissä. Onneksi Miisku oli linjoilla Sveitsin puolelta ja muistutti, että jos pyöräänsä ei itse omista, pitää olla mukana maastavientilupa. GE Moneylle vaan soittoa niin sekin paperi oli sitten erinäisten vakuutusyhtiön puheluiden jälkeen mukana.

Hangossa selvisi, että kaikki neljä, Tuula-Meri, Helkamarja, Paula ja minä, olimme samassa hytissä, ainoat ns. naispaikat. No, mikäs sen mukavampaa, ei tarvinnut kenellekään selitellä kamojen määrää hytin lattialla! Juttu lensi ja nauru raikui, se ”Kom, Titta!” juttukin jaksoi hykerryttää pitkälle iltaan. Muitakin mopoilijoita oli matkassa mutta eivät kaiketi miesmotoristit uskaltaneet meitä lähestyä, sen verran kovaäänisiä mimmejä :)

Laivassa
Helkamarja ja Paula, vielä viimeiset kamat mukaan yläkertaan.

Rostockissa oltiin perillä perjantai-iltana, oli jo pimeää ja sadetta vihmoi sen verran, että Helkamarja ja minä kaavimme sadeasut päällemme. Parin alkumutkan jälkeen (nyt 4 kpl epäkompassia matkassa!) matkamme kohti Berliiniä ja Leipzigiä kohti alkoi. Iltahämärä muuttui kuitenkin nopeasti totaalipimeydeksi ja ajaminen yksikaistaisella tietyömaalla alkoi rasittamaan niin paljon silmiä, että totesimme parhaaksi lopettaa matkanteko vain 150 kilsan jälkeen. Olimme suht lähellä Neuruppenia, joten käännyimme sinne majapaikkaa etsimään.

Kaupungin keskustassa kulki oikein ”hotel route”, majapaikan löytäminen oli turistille tehty helpoksi, niin voisi kuvitella siis. Paitsi kun pimeällä yrittää etsiä, eikä ne hotellit siinä tien varrella suoraan olleet, piti olla tarkkana, että oikea käännös löytyisi. Kävimme hotel routen päässä huutelemassa erään pikkuhotellin ovella, sattumoisin muuten MC hotelli, mutta siellä ei ollut vapaita huoneita. Palasimme takaisin. Eka ja toinenkin viitta meni jälleen pimeässä ohi kun viimein käännyimme karmealle mukulakivikujalle, josta äänen perusteella löytyi ihana majapaikka. Hääseurueen takia vain yksi huone vapaana mutta kyllä 4 naista kahden hengen huoneeseen mahtuu :) sohvalle kolmas ja minä nuorimpana nukuin lattialla, olihan meillä leirintäkamppeita mukana, joten patjoja löytyi pehmukkeeksi. Talon emäntä oli aamulla jo sekaisin laskuissan kun neljästä motoristimimmistä tuli yön aikana viisi motoristimimmiä! Tiina oli saanut meidät kiinni tullessaan Ruotsin kautta.

Parveke
Kuulemma Neuruppenin vanhin rakennus!Ihana!
Pihalla
Tuula-Meri pakkaamassa aamusella

AamiaisellaPaula, Tuula-Meri ja Helkamarja aamiaisella

Hyvän aamiaisen jälkeen, kamat kasaan ja takas baanalle. Muutama häävieraista oli saapunut pihalle vilkuttamaan hyvästiksi, mukavaa sakkia saksanmaalla!

Moottoriteillä oli jännittävää ajaa! Kolmea kaistaa posotettiin sen minkä mopoista irti sai. No, puhun noin kuvainnollisesti ja vain itsestäni. hondan mittari loppuu 160 kilsaan, joten kai se vauhtipiikkikin on siinä. Tm ja Tiinahan pystyisivät luodeillaan ajamaan varmaan päälle kahtasataa jos kiinnostaisi. Puolen päivän jälkeen alkaneet sateet hidastivat vauhtia maksimista vaikka Tiina kovasti väittikin, ettei moottoripyörän kapea rengas tiestä irtoa. En rupea väittelemään mutta olen mielestäni joutunut vesiliirtoon mp:llä.

Noin 500 kilsan jälkeen, ohitettuamme Berliinin, Leipzigin ja Nurnbergin, jatkoimme vielä pienen pätkää isolta tieltä keskelle maaseutua. Paikan nimi oli kai Donauworth, -Neuruppinista karttojen mukaan 566 kilometrin päässä. Hotellia ei meinannut vaan löytyä, oli jo aika väsy olo eikä olisi yhtään huvittanut rueta etsimään aivan oudossa paikassa, pikkukylä, jossa ilmeisesti ei lauantai-iltapäivisin juurikaan liiku porukkaa, joilta edes kysyä. Viimein eräästä hotellista (täynnä) löytyi herrasmies perheineen, joka lähti häistä aivan opastamaan meitä tutulle hotellille pienen matkan päässä. No, sitä matkaa kertyi varmasti päälle 20 km, ja jossain vaiheessa oli usko pettää, tässä oltiin mimmejä ihan selekeästi viemässä teuraalle, tuli kaikki moottorisahamurhaajaelokuvat yms mieleen. No hei, viisi tiukkaa akkaa mopoilla, ja sillä oli vaimo ja muksu mukana. Ja hyvinhän se lopulta meni, saavuimme johonkin vieläkin pienempään kylään, jossa kai ansiot tulivat sikaloista, possunkatku leijui ympäriinsä ja lopulta tarttui vaatteisiin ja hiuksiinkin, yök. Oppaamme sai kai provikat tuotuaan asiakkaita hotellille, olivat selvästi tuttuja omistajan kanssa. Ei haittaa, ei me oltais kuitenkaan saman veroista paikkaa itse löydetty.

Hotelli oli upea. Mopot laitettiin sisälle sipulivarastoon ja me jäimme suihkun jälkeen ravintolan puolelle hörppimään hyvin ansaittua olutta. Hotellin isäntä oli oikein kiinnostunut kuulemaan meidän ajosta ja rallista, johon olimme suuntaamassa. Illalla jossain vaiheessa saimme luvan jäädä ravintolan puolelle niin kauaksi aikaa kun juomat riittäisivät, isäntä itse painui pehkuihin! Kävimme hiipimässä automaatista vielä euron kaljaa lisää (0,5 litraa 1€!) mutta päivän ajo kai oli uuvuttanut kaikki, kömmimme nukkumaan hiukan puolen yön jälkeen, hiukan humalassa, maha kipeänä naurusta, unta ei tarvinnut houkutella.

Kylä
En edes tiedä kylän nimeä ...
Tallissa
Pyörät suojassa yön yli.
Kyltti
Hotellin seinällä oleva kyltti tarkoittanee fillareita, vaikka meidät otettiinkin ruhtinaallisesti vastaan.
Fillari
Asianharrastajia kuten kuvasta käy ilmi.


Aamusta taas liikkeelle. Ja taas puolen päivän jälkeen se sade alkoi. Vi**u, koko kesä ollut pelkkää aurinkoa niin pitääkö se nyt sataa, eikö vois vaikka kahden viikon päästä! Olimme jo ajoon hieman puutuneita, moottoritiellä ei juuri ole nähtävää mutta skarppina täytyy kuitenkin olla koko ajan. Vaihtelimme vetovuoroja mutta viisi kuskia letkassa motarilla alkaa olla aika vaikea hallittava, kaikki eivät kuitenkaan aja samaa tahtia. Ja pieni onnettomuuskin kävi. Tiina oli johdossa ja jossain liittymää etsiessämme olimme ilmeisesti menneet harhaan ja hän kiepautti kiertoliittymän tuplasti. Minä kakkosena hermostuin täysin kun hän aloitti kolmatta kierrosta ja kurvasin ekasta ulos, loppuletka perässäni. Pysäytin viksusti melkein heti tien poskeen ja oli jo nousemassa mopon päältä kun takaa tuleva autoilija viittoili, että se eka mopo oli kääntynyt toiseen suuntaan. Eikun perään, käännös ja takas liittymään. Ja siellä Tiina oli pyöränsä kanssa liittymän nurmikolla kyljellään! oli kuulemma yrittänyt liian tiukkaa u-käännöstä ja siihen oli kömmähtänyt. Peili ja jalkatappi irti sekä pari naarmua mutta ei mitään vakavaa. Teippasimme peilin kiinni ja jatkoimme matkaa.

Maisema
Tummia pilviä ...
Märkää
... ja läpimärkä pyörä


Paula keksi jossain vaiheessa tunkea muovipussit sukan ja saappaan väliin, etteivät kaikki sukkavarannot kastuisi jo menomatkalla. Nahkasaappaiset, Paula, HM ja minä olimme muovipussisukkien jälkeen huomattavasti paremmalla tuulella. Memmingenin jälkeisellä huoltamolla oli monta muutakin motoristia sadetta pitämässä. Olimme huomanneet, että Memmingen oli väärässä suunnassa Zurichiin päin ajettaessa, mutkaa siis matkassa.

Sunnuntai oli jo pitkällä kun Tm ja Tiina päättivät etsiä lähimmän hotellin ja jäädä sinne yöksi, kyllä sinne ralliin ehtii maanantainakin. Me viestittelimme Suville ja Miiskulle ja koska matkaa olisi jäljellä enää noin 100 km, päätimme jatkaa loppuun asti vaikka kello oli jo 7-8 illalla ja olimme märkiä ja väsyneitä. Sisu ei antanut periksi. Ja niinhän sinne ajettiin, läpi Itävallan lämmitetyn tunnelin (ihana!) ja Sveitsin puolella pilkkopimeässä vuoriston mutkateitä uhmaten. Kukaan ei ollut näkemässä hienoja Suomen lippuja kun ajoimme portista sisään Hoch Ybrigin laskettelualueen parkkipaikalle. Teltta pystyyn pimeässä, parin lampun valossa, isolla teltalla lämmintä keittoa ja kylmää olutta (ja sivistyneesti myös viiniä) naamariin ja vihdoin pikkutunneilla nukkumaan.

Yöllä Märkää


Maanantaina oli kisojen vuoro. Jousiammuntaa, pallojen tarkkuusheittoa, ruutuhyppelyä pukineissa (peruukki, huulipuna ja esiliina, aikaa vastaan) ja viimeisenä potkulautapujottelu. Mukavaa mutta vaikeaa :)

Illalla sitten tervetuliaisillallisella oli puheita jos jonkinlaisia. Pormestari puhui pitkän tovin mutta eipä tuosta mitään ymmärtänyt. Rita, ison WIMAn PJ, sentään suvereenisti käänsi oman puheensa saman tien englanniksi, kuulutteli lisää jäseniä WIMAan, uusia jäsenmaitakin oli katsastettu, Portugali, Turkki ja Brasilia. Ruokana oli paikallissapuskaa, pastaa potuilla ja usean juuston kastikkeella, päällä paahdettua sipulia ja ohessa omenahilloa. Lisukkeena vihreää salaattia. Ei ehkä aivan lempiruokaa mutta niin hyvää kun oli jo hurja nälkä. Pirjolta oli jälleen kerran unohdettu gluteiiniton ruoka, salaattia vain. Tätä ei saa toistaa Suomen rallissa! Musiikki jatkui pitkälle yöhön, minä painelin nukkumaan ajoissa, ei vanha jaksa kahta iltaa putkeen.

Naiset
The Leidi ja allekirjoittanut. Karmee nälkä!
Nainen
Juhla
Rita takanaan maiden pj:t.
Juhla
Lehmänkellot rivissä, ei meikäläisen lempimusiikkia ...


Tiistaina 15.8. oli elämäni ensimmäinen kokemus leirikahvin keitossa. Olin ekana ylhäällä, enkä kehdannut jäädä odottelemaan että joku muu joutuisi hommiin. Ja kyllähän se onnistui, vaikka piti herätellä ison teltan porukkaa, ensin oli tuli hukassa ja sitten polttoaine. Ja ne kuuluisat esgargo't, eli karmeat kodittomat etanat! Niitä oli joka paikassa ja paljon! Suurimmat sellaisia HK:n sinisen kokoisia! Kypärän alaosassakin oli niitä hopeajuovia, joten sielläkin on käyty kurkkimassa paikkoja, byööök! Niistä lörtseistä huolimatta, siinä viileässä auringonpaisteessa, yön sade vielä ruohikolla, aamukahvit maistuivat paremmilta kuin koskaan!

Leiri
Porukkaa aamukaffella.
Maisema
Leiri aamulla, kun aurinko ei vielä ole ehtinyt notkelmaan asti.


Päivän tehtävänä oli Challenge, 17 rastia ympäri aluetta ja palkitsemista varten 10 pitäisi saada kasaan perjantain jäähyväisjuhlaan mennessä, pienemmällä määrällä saa diblomin. Seinällä oli vain yksi kopio kartasta, siitä piti itse ottaa ohjeet talteen, onneksi edes vähän on saksan kieltä muistissa kun lapussa lukee, että "vorschlag für route, Altdorf, Susten, Grimsel, Furka, Nufenen, Gotthard, eu Klausen".

Paula ja Helkamarja olivat heti valmiit lähtöön, "tottakai Suomen neidot ne rastit hakevat". Kartalla kohteet näyttivät olevan aika lähellä toisiaan mutta korkeuserojen vuoksi arvasimme, että ei tämä mikään helppo nakki tulisi olemaan. Onneksi ei satanut koko aikaa, saatiin ajella mukavassa kelissä. Vuorotellen liidattin ja vuorotellen eksyttiin. Olimme valinneet reitin vähän huonosti koska ihan illan viimeisillä kilsoilla pyyhälsimme uudestaan toisen rastin ohi! Kilometrejä tuli noin 300, rasteja vain 4 ja aikaa meni 8-9 tuntia!!! Kaiken kaikkiaan oli todella mukava päivä, raskas mutta kiva :)

Retkellä
Challenge on alkanut.
Maisema
Upeat maisemat!
Viitat
Yksi rasteista sopisi mimmiporukan maskotiksi. :)
 


Keskiviikkona en jaksanut lähteä likkojen mukaan vaan jäin haahuilemaan Hoch-Ybrigin tienoilla. Oli aika hiljaista kaikissa leireissä. Edelleen selviteltiin Outin hukkaamaa puhelinta ja kulutettiin aikaa, ei mitään kummempaa. Likat viettivät taas koko päivän matkalla mutta tällä kertaa ei tullut kuin 2 leimaa, kilometrejä kai sama määrä ja nyt lisänä lehmät ja lehmänjätökset tiellä :) tällä kertaa "onnettomuudeksi" voi kai laskea kypärän palamisen. Lounaspaikalla HM oli jättänyt kypäränsä liian lähelle kynttilää ja reikähän siihen paloi!

Kypärä

Torstaina sitten taas vähän vilkastui, aurinkokin rupesi paistelemaan. Saatiin vaatteita vähän kuivatettua kerrankin. Lähdin Paulan ja Helkamarjan mukaan rastimetsälle mutta olin jo päättänyt, etten enää jaksa kerätä niitä vaan tulen vain lounaspaikkaan asti mukaan ja sitten palaan takaisin. Oli aivan uskomattomat näkymät, katsokaa vaikka tätä:

Maisema Maisema
Maisema Maisema
Maisema  


Menin Suvin ja muiden pressojen mukana kapteenien kokoukseen nauttimaan mahtavasta ruoasta. Ensin pidettiin kokous, oli raha- ja jäsenasiaa, äänestettiin kenelle palkinto annetaan ja missä seuraavia raleja voitais pitää. Minäkin sain puheenvuoron, esittelin hieman Suomen rallia ja jaoin pienen esitteen Heimarista. Sitten sapuskalle, alkupalojen jälkeen oli keitto, salaatti. pääruoka ja jälkiruoan jälkeenkin vielä jälkiruokakahvit ja liköörit/konjakit ja namit, wau!

Kokouksen takia missasin siis torstain bileet, jossa oli kuulemma ollut ilo ylimmillään! Kaikilla mailla oli ollut aikaa alkuviikosta asti kehitellä joku ohjelmanumero ja tottakai Suomen porukka esitti Hard Rock Hallelujah!'n, eihän ollut muuta vaihtoehtoa! "Laulajalla" oli ollut sivulaukut hartioina ja jotain foliota naamarina, lisäksi lavan edessä oli hurja joukko fanittajia, groupietypyjä kiljumassa. Kipaleen lopussa nämä haihakkeet kiertelivät sitten jakamassa Heimarin ralliesitteitä ja kutsumassa porukkaa Suomen ralliin, mahtavaa tytöt! Harmi, etten ollut näkemässä! Ruotsin joukkue oli myös vääntänyt viisuvoitosta, Waterloon olivat kuulemma esittäneet, ei kiinnosta, kaikkensa saavat yrittää, raukat :)

Pyörät
Piti saada Shadow't kuvaan. Etumainen on kopio mun vanhasta pyörästä! Takana Faarao.

Perjantaina sitten laitettiin jo kamoja kasaan ja Helkamarjan kanssa päätettiin, että lähdetään ajamaan, ettei mene tiukille. Lautta lähtee vasta maanantaiaamuna klo 06 mutta sisälle pääsee jo sunnuntaina. Vielä ennen lähtöä Paula ja Helkamarja kipaisivat vuorille hakemaan sen vihonviimeisen leiman, että saivat 10 täyteen challenge-passiinsa. Minä nautiskelin kiireettömyydestä, teltta oli pakattu, laukut kiinni ja lähtöä vaille. Ja jälleen kerran aurinko paistoi, oli oikein mukavaa siemailla kaffetta ja tutkailla kartasta reittivaihtoehtoja. Samaa reittiä ei kyllä ajettaisi takaisin päin, oli se niin tylsä ajaa!

Noin neljän aikoihin iltapäivällä päästiin sitten matkaan. Tuula-Meri, Tiina ja Outi olivat lähteneet jo aikaisemmin. Tiina ja Outi olivat menossa Ruotsiin päin mutta saattaisivat ensin Tuula-Merin Rostockiin. Mukavasti päästiin etenemään kunnes noin 20 kilometriä Zürichiin, moottoritie oli tukossa. Etenimme auringon paahteessa mateluvauhtia, 45 minuuttia suunnilleen meni kunnes vihdoin pääsimme keskustaan ja pysähdyimme huoltarille juomaan vähän ja hengähtämään hikeä pois pinnasta. Zürichistä jatkoimme kohti Baselia ja Hannoveria. Noin 300 kilsan jälkeen päätimme pyssätä ja jäädä motarin vierellä olevaan motelliin yöksi. Kliininen mesta, karmeat kylppärit mutta nimenomaan pikayöpymistä vartenhan se oli siinä, tuskin sinne kukaan menee kesälomaansa viettämään. 156

Aamulla taas jatkettiin matkaa. Jossain vaiheessa noin parin sadan kilometrin jälkeen matkanteko oli pakko keskeyttää rankkasateen vuoksi. Moottoritiellä oli niin paljon vettä, että autojen seassa (jotka nekin kulkivat todella hitaasti) oli melkein mahdotonta kulkea, näkyvyys oli nollassa ja vesi tunki kauluksesta sisään.

Pysähdyimme isolle huoltamolle ja kastelimme pikkukahvilan pöydän, tuolit, lattian ja ympäriltämme melkein kaiken kun tiputtelimme vettä kamoista. Runsaan puoli tuntia istuskelime lämpimän teekupposen äärellä kunnes sade tyrehtyi pieneksi vihmaksi. Jatkoimme kohti Hampuria ja kun kyltti näytti matkaa olevat jäljellä alle 90 km, päätimme pikkuhiljaa rueta etsimään majapaikkaa viimeiseksi yöksi ennen lauttaa.

Huoltamon tankkauskeikan jälkeen meitä lähti seuraamaan auto, joka kurvasi pysähdyslevikkeellä meidän viereemme kyselemään, että ketäs me ollaan ja mihin ollaan matkalla. Epäilyttävää, taas samanlaisia kauhuelokuva-ajatuksia. Mutta ei huolta, Andy ja Biggy, itsekin motoristeja olivat funtsineet, että koska heitä on joskus kohdeltu erityisen vieraanvaraisesti mp-reissulla, niin he antavat vuorostaan jotain takaisin. He johdattivat meidät läheiselle leirintäalueelle, maksoimme 2 $ per naama, että pääsimme sinne sisälle ja pieniä asvaltoituja polku/teitä pitkin isolle asuntovaunulle. Saisimme nukkua vaunussa ihan keskenämme! Aivan uskomatonta! Biggyn vanhemmat "asuivat" pari vaunua syrjempänä ja äitinsä varmisti, että tietäisimme vaunun, jos tulee joku hätä niin heidät saa tulla herättämään. Andy ja Biggy lähtivät kotiinsa nukkumaan ja me lähdimme alueella olevaan ravintolaan syömään ja kuuntelemaan musisointia.

LBC
Biggy, Andy ja Helkamarja
LBC
Kesämökki saksalaiseen tyyliin. Kaikki tarvittava löytyi ja kokemus oli upea. Kuka tekisi tällaisen palveluksen Suomessa?
LBC
Oli ihan hyvä trubaduuri.
LBC
Aamulla pakkaamassa. Naapuritkin moikattiin. Upeat Tolkien tatuoinnit isännällä, eh kehdannut kuitenkaan kuvaa pyytää.


Aamulla Biggy oli tullut fillarilla meille tekemään aamiaista!!! Tätä ei kyllä usko kukaan, meille annetaan ilmaiseksi yöpaikka ja vielä aamiainen valmiiksi pöytään :) käsitykseni saksalaisista on tämän reissun myötä muuttunut täysin, hehän ovat todella ystävällistä ja vieraanvaraista sakkia! Runsaan aamiaisen jälkeen oli helppo lähteä pyyhältämään ne viimeiset vajaa 300 kilometriä kohti Rostockia. Matkalla, eräällä huoltoasemalla noin 70 kilsaa Rostockista jäimme höpöttelemään erään vanhan saksalaisherrasmiehen kanssa, hän jutusteli käyneensä Suomessa useastikin ja osasi suomeakin sujuvasti. Juuri oli ollut kaksi viikkoa saaristossa lomailemassa.

Rostockissa olimme aikaisin, joskus kahden aikoihin iltapäivällä. Oli hetken vähän tylsääkin, ajantappoa. Tsekattiin kirkko, syötiin hervottomat jädeannokset sateessa (pieni kuuro) ja kateltiin ihmisiä. Eikä anneta nuorille kerjäläisile rahaa, taisi jätkä vähän suutahtaa kun sanoin, että ne kaks euroa, joita hän pyysi, menivät juuri äsken parempaan tarkoitukseen, sinne Marian kirkon laatikkoon, "kun ane kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa", eikös se niin mennyt? Get a job, looser! No, ei jääty siihen odottelemaan tappelua, siirryimme raatihuoneen aukion Alex ravintolan terassille odottelemaan Tuula-Meriä.

Viitat

4 tuntia istuskeltiin, kahvia ja tupakkaa kului. Vihdoin T-M saapui, nälissään mutta ajoissa. Göttingenistä asti oli kuulemma ajanut yksin kun Outin Shadowsta oli menneet ketjut (5 vuotta kuulemma ajettu, eikä koskaan ole ollut mitään ongelmaa!!!) ja Tiina oli jäänyt avittamaan, heillä kun ei ollut kai niin "kiire". T-M siinä sitten vielä ruokaili kun me otettiin vielä yhdet juomat ja sitten laivaan noin puoli 11 illalla.

Helkamarjalla ja minulla ei tällä kertaa ollut hyttipaikkoja vaan kansipaikat. Karmea paikka, en ikinä enää edes yritä. Kannattaa maksaa se hytti vaikka se kirpaseekin, siellä penkillä, joka ei juurikaan kippaa taaksepäin, on aivan mahdotonta nukkua. Vanhat tekijät (Aunekin muuten sattui samaan laivaan ja oli myös kansapaikoilla) olivat ottaneet makuupussien lisäksi patjat mukaan ja lattia olikin täynnä porukkaa, tuolien alle vaan koisimaan. Loppumatka olikin sitten pelkkää ajantappoa. Perillä Hangossa tiistaiaamuna ja kulta oli vastassa. Oli ihana päästä kotiin ja peseytymään kunnollla. Mukavaa oli reissun päällä olla, paljon kokemuksia ja mukavia muistoja mutta kyllä koti on aina parasta!

Sidonta
Tällä kertaa sidoin melkein itse, vähän sain Auneita apuja.
Trubaduuri
Kotiinpäin trubaduuri oli ammattilainen ja laulatti italialaisia, vaikka vuoronsa oli jo päättynyt.


Teksti ja kuvat: Niina Nurmi

Takaisin