Saas nähdä, miten niin sanotut kelkkailuhanskat pitävät Ninnairin sormet lämpiminä! Edellisenä viikonloppuna Ristiinan reissu oli ollut tuskaa, sormet ja varpaat aivan umpijäässä ja siksi olin käynyt BW:stä ostamassa kunnon hanskat. Myyjä vakuutti, että kelkkaillessa käyttää itse kyseistä mallia. Lähdin ajelemaan kohti Lahtea ja Ristiina suoraan töistä jo ennen klo 15:ttä, aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta mutta ilmassa oli jo syksyä. Stoppasin pikaisesti Aapiskukolla, josko sieltä tulisi mulle ajoseuraa mutta ei ketään näkynyt, joten jatkoin tankkauksen jälkeen eteenpäin.

Ajo tuntui mukavalta, pitkästä aikaa sain ihan oman itsensä kera päästellä menemään. Koko kesä on kurvailtu ukon kanssa ja olin jo unohtanut, miltä solona ajelu tuntuu. Ihanaa ku ei tarvitse kurkkia koko ajan, pysyykö perässä tulijat mukana eikä tarvi tuijotella samoja perävaloja kilometristä toiseen. Suosittelen kokeilemaan aina silloin tällöin. Sormet tosin olivat jäässä jo Lahden kohdalla, iltapäivällä ennen viittä ja edelleen aurinkoista!

Kävin haukkaamassa rahtarin munaleipää moottoritien varrella olevassa kioskista ja jatkoin motarilla paahtamista. Kyllä siihen reissuun vaan se 4 tuntia Tampereelta menee vaikka kuinka nipistää tauot pieniksi ja nopeuskin hiipii välillä yli rajojen. No, perille Auralaan tupsahdin siinä seiskan paikkeilla, piha oli autoja pullollaan, pyöriä laskin 11 kipaletta. Osa porukasta siis vieläkin sitkeästi mp:llä ajelee vaikka syksy jo kiristelee otettaan. Myöhemmin illalla vielä pöllähti paikalle ainakin Pirjo, Kata, Sipe ja pari muuta palelevaa motoristisiskoa.

Keittiössä kälätys oli jo kovassa vauhdissa kun Duo Töykeät saapuivat paikalle lisäämään desibelejä. Ja niin kuin aina ennenkin, naurunrämäkkä oli mahoton, poskilihakset kipeinä hipsin iltasella saunomaan alarantaan. Uimaan en uskaltautunut mutta Heklamarja se lillui siellä taas, kuten kesällä kuuluukin. Saunahuoneen pesutila oli täynnään höyryä mutta saipahan iho taas hellimishoitoa, jota ei sähkösaunan suihkutiloista löydy.

Ilmaisbussi oli käynyt jo ennen kahdeksaa paikan päällä mutta eihän meistä kukaan ollut valmiina siihen aikaan kylille lähtemään! No, tilasimme parit tilataksit ja suuntasimme kohti Metsälampea ja Hurriganesia. Taksissa oli oikeasti linja-autotunnelmaa, siellä laulettiin niin viidakkomiestä kuin Menninkäistäkin, Eppujen lauluista ei kukaan muistanut mitään ja Dingostakin vain kertosäkeet mutta ei se hoilotusta estänyt. Kuskimme oli ilmeisesti huonokuuloinen tai sitten hän vain ymmärsi kanssasisariaan erittäin hyvin, hän ei nimittäin missään vaiheessa toppuutellut karjumista saatikka valittanut kakofoniaa. Perille päästiin ja Metsälammella olikin jo kova meno päällä. Osa paineli suoraan lavan eteen heilumaan ja minä loppuporukan mukana tiskille nauttimaan kylmää siideriä (hanskat unohtuivat Auralaan, damn!).

Paikallista perjantai-illan menoa (ainakin yksi pieni kahina ja toinen vähän hektisempi naamaan-lyönti-kisa) ihmetellessä bongasimme Harrin, paikallisen moottoripyöräkerhon kontaktimme. Höpöttelimme tovin ensi kesän rallista ja ajeluista yleensä kunnes loppuporukkakin valui pöytäämme. Lavalta loppui ohjelma ja meitä ruettiin pikkuhiljaa tönimään alueelta pois ja päätimmekin mennä jatkamaan mukavaa iltaa läheiseen kuppilaan ”Sataman Valot”. Koko porukka ei sitten päässytkään sisään, joukossamme oli tuore mopomimmi, melkein 16 vuotias Tiia, jota baarin omistaja ei halunnut sisälle. Puolet sakista meni sisälle hillumaan (ihan varmasti näin yläosattomia uroksia!) ja me loput painelimme Auralaan ja yöunille, seuraavana päivänä kuitenkin olisi tarkoitus ajaa rastit läpi, joten aikainen (heh, kello oli kai jo yksi yöllä tai jotain) yöpuulle kaatuminen oli enemmän kuin järkevää. Kyllä ne loputkin mimmit aikanaan saapuivat (en ihme kyllä herännyt), kun olivat ensin taksinsa työntäneet ojasta takaisin tielle…motoristin mäihää.

Rastiajoon! Melkein koko sakki lähti ajamaan, osa tosin kohti kotia mutta iso joukko paineli karttojen kera maatielle. Tampereen siskotkin saapuivat ja minä pakotin heidät takaisin satulaan ja lähdimme porukalla etsimään ekaa rastia. Kiertelimme, kaartelimme, ihmettelimme ja eksyimme kunnes mimmit hermostuivat ja lähtivät takaisin Auralaan. Ansu ja minä sitkeästi (lue: jääräpäisesti) jatkoimme edelleen sen ekan rastin etsintää! Ja kyllähän se löytyi parin tunnin sompalun jälkeen itse asiassa ihan läheltä.

elämänlähde
Kyseessä oli siis Elämänlähde keskellä metsää.

Liikuimme takaisin Ristiinaa kohden ja etsimään loput 3 rastia. Kävimme kauppareissullakin ennen kuin suuntasimme kohti hautausmaata ja Dunckerin kiveä. Talomuseo oli kohtuullisen helppo löytää mutta viimeistä rasti taas etsimme ainakin kolmen U-käännöksen verran kunnes päätimme, että kyse täytyy olla venesatamasta.

Dunckerin kivi
Dunckerin kivi

Linnan muuri
Maamme historiaa, linnoituksen muurit ovat vielä jäljellä.

Talomuseon aitat
Käsittämätöntä, että ihmiset ovat oikeasti joskus asustelleet näin.

Olisipa aikakone, jolla voisi käydä kattelemassa oikeaa maalaiselämää.

Traktori pellolla
Ja tässä nykypäivän maalaismenoa.

Kanavan kulkijoita
Kanavan kulkijoita.

Neljään rastiin tuhrasimme Ansun kanssa 4 tuntia ja kilometrejä raavimme kasaan peräti 120! Muut olivat luovuttaneet kolmeen rastiin ja kaikki olivat jo reissuiltansa palanneet kun me raahauduimme takaisin Auralaan. Sauna odotti jo kylpijöitä, ihanaa saada taas sormet ja varpaat lämpöisiksi. Vaikka keli oli jälleen aurinkoinen, syksy vie lämpötilan kylmempään ja kylmempään.

Laitettiin kahvinjanoiset siskot ensin taiteilemaan omat rallimukinsa ennen kuin kahvia kuppiin saisi. Hienoja kuppeja tulikin, harmi etten ottanut yhtään kuvaa. Illan pimetessä jouduimme Pirjon kanssa käännyttämään grillaajat takaisin talolle, meillä oli salaseuran kokous kodalla, paikalle ei tarvittu ylimääräisiä silmäpareja. Kikkaa odoteltiin avustajaksi mutta Nixun porukka oli vienyt potilaan ensin apteekkireissulle (kiinni) ja sieltä ensiapuun, pölyiset sisätilat ja koiran paijaus ei astmaatikolle tee hyvää ja kohtaus oli valmis. Olivatten kuulemma joutuneet siellä töihinkin, kopiokoneen korjaajaa tarvitaan aina! Värväsimme Tiian Kikan tilalle, emme voineet enää antaa muun porukan odottaa, koska Kikasta ja asemalla mukanaolijoista ja heidän paluustaan ei ollut tietoa. Illalla sitten klo 21 jälkeen Tiia opasti kodalle pienen sakin kerrallaan. Korkeaääninen, nuotiton shamaani merkkasi jokaisen mimmin virallisiksi WIMA Leideiksi. Tilaisuus oli karu mutta taianomainen ja Leidien ilmeet olivat huikeat varsinkin siinä vaiheessa kun Pirjo esitti oman osuutensa, pelottavaa mutta upeaa!

shamaani
Rumpusoolo pitää vielä hioa kuntoon.

Pirjo tulessa

Tulennielentää

Loppuilta sujuikin sitten grillaten ja höpöttäen porukan kanssa. Ansu ja minä saimme ensimmäisinä valita palkinnoista, olimmehan kaikki neljä rastia etsineet. Häippäsin kohtuullisen aikaisin nukkumaan, seuraavan aamun 4-tuntinen kotireissu on parasta aloittaa levänneenä.

Siinäpä taivat olla ne tärkeimmät kerrottavat ajokauden päättäjäisistä. Kiitokset jälleen kerran mahtaville mimmeille, kaikille mukanaolleille motoristeille ja jo pärränsä kotiin unohtaneille motosiskoille! Teidän kanssanne on aina yhtä hauskaa, juttu lentää ja nauru raikaa! Nyt alkaa toden teolla ison rallin suunnittelu, joten tervetuloa mukaan joko ihan talkoisiin tai vieraaksi.

Mukavaa syksyä kaikille!
Ninnair

Takaisin