Kansainvälistä kalastelua ja viisustudiossa motoälykkäät Leidit

En tiedä, mikä on vialla jos 500 jäsenestä 15 kurvaa ajokauden avajaisiin paikalle. Kyse ei millään voi olla suunnistamisen vaikeudesta. Epäkompassikin pääsi perille vaikkakin itsehän olin paikan valinnut, joten jos tällä matkalla olisin eksynyt, olisi varmastikin pitänyt pärrä myydä ja vaihtaa nimi tai jotain :) Olkoon mikä oli, pienellä porukalla oli mukavaa. Aurinko helli Haapasaarta vaikka ihan hellekeli ei ollutkaan. Paikalla meidän motomimmien lisäksi oli myös 40 puolalaista kalastajaa, joten emme ihan keskenämme leirintäalueella olleet.

15 leidin kotiuduttua mökkeihin pääsimme saunaan. Vaikka porukallemme oli varattuna molemmat saunat, jotenkin kummasti sitä aina tungetaan samoille lauteille. Kalkatus oli korviahuumaavaa kun kahdessa kerroksessa akat päivittävät alkukauden ajokokemuksia. Osa porukasta kävi jopa kastautumassakin vaikka matka saunalta laiturille oli suojaton ja kalastajia lymyili rantaheinikoissa ja keli oli kuitenkin aika vilpoisa. Mutta ei se tahtia haittaa!

Haapasaaren uimarit
Saunasta oli matkaa veteen…

Saunan jälkeen lykkäsin jokaiselle kouraan motoälykkyystehtävät, aikaa tehtävien suorittamiseen annoin lauantaihin klo 15 asti. Osa syventyi äikän tehtävään heti mutta suurin osa porukasta kanniskeli juomat ja grillattavat kukkulan laelle tulen ääreen. Ilma oli aivan tyyni, joten grillin ympärillä oli pian tiivis rinki nauravaa sakkia. Eivät puolalaiset meinanneet sekaan mahtua mutta kun tarjoilivat jotain oman maansa ”arvojuomaa” niin johan sijaa löytyi. Poppiakin soiteltiin ja porukat innostuivat Duran Duranin hitistä Wild Boys niin, että onnettomuuksilta ei vältytty. Perjantai-illan loukkaantumislistalle pääsivät nuljahtanut nilkka, raapimia yhden kämmenessä ja toisen otsassa sekä kipeitä vatsa- ja poskilihaksia kovasta nauramisesta. Myös kaatumisille naurettiin, koska kukaan ei kovin korkealta kupsahdellut, tyylipisteitä ei laitettu mihinkään muistiin.

Motoälykkyystesti
Ensin runoiltiin kiltisti, ...
Grillillä
sitten makkaran voimin.


Lauantaiaamu valkeni aurinkoisena, ainakin ulkoisesti. Aamiainen maistui taivaalliselta ja tovin laiturioleilun jälkeen olivat vuorossa rastiajelut. Minä vuokrasin fillarin ja lähdin sillä sotkemaan pari ekaa rastia, vaikka tiesinhän toki, että ne ovat lähettyvillä, kävellenkin olisi ehtinyt mutta pitäähän sitä välillä kokeilla kaksipyöräistä ilman moottoriakin. Kaffetta laivarannan kahvilassa hörppiessäni sain seurakseni Suvin, Aivan, Sarin, Helin ja Nixun, olivat hurjan 1,7 kilometrin matkan motoilleet ja todenneet, että on kahvitauon paikka. Ja mikäs siinä oli kahvitellessa, mukava paikka tuo kesäkahvila.

Motoälykkyys tehtäviä oli seitsemän, äidinkieli, englanti, matikka, kaksi fyssaa ja kaksi reaalia. Paikalle saapuminen toi ruksi ekaan fysiikan tehtävään, motoristin fysiikka kun on vähän erilaista kuin ylioppilaskirjoituksissa. Äikässä piti kirjoittaa vähintään 5-sanainen runo, matikassa laskea tankkauskertoja maija meikäläisen oulu-hesa reissulle ja toinen fyssa oli se älypitkä rastiajo. Reaalin ekassa piti tunnistaa motoristin tuttavia (esimerkiksi poro tai tullimies) ja toisessa vähän kerrattiin hätäensiapua. Melkein kaikki muistivat, että motoristin kypärä mieluummin jätetään päähän jos sattuu ensimmäisenä onnettomuuspaikalle, vain pakottavassa tilanteessa se varovasti otetaan pois mutta yksin ei sitäkään saa tehdä. Paras vastaus oli: 1. soita 112, 2. varoita liikennettä ja 3. tarjoa rauhoittavia! Kaiken kaikkiaan kaikki saivat kokeesta ison E:n eli arvosanan ”Ehoton”, joten aika tietäväistä sakkia liikkuu keskuudessamme. Lakkiaiset olivat arvokas tilaisuus, jossa parhaat runot lausuttiin ääneen ja kun kaikki olivat diplominsa saaneet, lakit laitettiin päähän kuin YO-juhlissa konsanaan. Ja sitten olikin iltasapuskan aika ja kyllä se maistuikin. Kai tuo liiallinen ulkonaolo kasvattaa ruokahalua, mene ja tiedä.

Parkkipirkon työt
Mopottimet miten sattuu.

Savusauna oli kokemus! Täällä jatkettiin sitten onnettomuuslistaa, kuumalla vedellä selän polttaminen taisi viedä kiputilaston kärjen, onneksi ei sentään rakoille asti palanut mutta kirveli kuitenkin. Tällä kertaa minäkin uskaltauduin veteen, kellukkeet tosin unohdin pöydälle :) jonkin aikaa mietittiin laiturilla köllivää setää, että pitäisköhän sitä käydä tökkäämässä jollain, tarkistaa, että onko hää vielä hengissä. Nimittäin jos miespuolinen ei hievahdakaan kun puolenkymmentä joko alastonta tai puolialastonta muijaa hekottaa ja taputtaa kelluvalla laiturilla kahden metrin päässä niin miehen päässä on vikaa tai hän on kuollut! No, aikamme asiaa puntaroituamme pistettiin si kerhon PJ asialle selvittämään tilanne. Ukko oli vain väsynyt, heräsi kun kysyttiin, että vieläkö pihisee.

Saunan jälkeen oli vielä grillattava, totta kai, ei voi näin hyvää tilaisuutta jättää käyttämättä! Onneksi saimme suurimman osan makkaroista jo syötyä kun puolalaiset läsäyttivät haukensa samalle grilliritilälle! Ja vieläpä pakenimme paikalta ennen kuin äijät olisivat sitä meille tarjonneet! En kyllä syö luomukalaa, kaupan pakastealtaasta se pitää onkia! Tosin pari meistä innostui toden teolla ja menivät itsekin ongelle ja kai sieltä ahven oli tullut ja syötykin kai.

Kalastajat 
Kohtuu iso kala,
Grillillä
mutta ei se Wilhelmin viereen oikein sovi ...


Viisustudiossa oli tunnelmaa, varsinkin kun töllöön saatiin kuva. Jossain vaiheessa kävin omalla mökilläni mitälie hakemassa ja hekottelin itsekseni kun se naurunremakka kuului niin pitkälle. Kaikki esiintyjät haukuttiin armotta! Enemmistö arvioi, että venäjä voittaa kisat vaikkei kappaleesta kai kukaan oikein tykännytkään. Ja niinhän siinä kävi, Teräsbetoni jäi häntäporukkaan, joten mitään viisujuhliakaan ei sitten enää ollut. Luultavasti porukat olivat pitkästä päivästä muutenkin väsyneitä, että näin ehkä oli parasta. Nukkumaan vain.

Lupasin laittaa valituslistaa myös tänne, näitä en pystynyt prinsessajoukolle järjestämään (painaa päänsä häpeissään…). Mä kyllä mietin oman listan valmiiksi seuraaviin kokkareihin!

  • WC:stä puuttui pinkkiä vessapaperia, sekä miellyttävää musiikkia, kuulemma mielellään taputuksella volyymit isommalle tarvittaessa.
  • Samoin veskissä olisi pitänyt olla kuivauspuhallin (mitä ne kaikki siellä vessassa oikein touhua…)
  • Laituri oli liian kaukana eikä sitä voinut siirtää, en ollut osannut järjestää rantasaunaa paikan päälle.
  • Netti pitää olla saatavilla jokapaikassa, nyt erikoisvinkkejä tehtäviin sai vain soittamalla jollekulle (CBR600RR:n tankin tilavuus+kulutus).
  • Kala ei napannut ja kun nappasi niin muille kalastajille.
  • Taivaalla oli pilviä väärissä kohdissa.
  • Sauna ei kaunistanut tarpeeksi mutta onneksi ilta pimeni lopulta :)
  • Mökissä oli kylmä, siellä oli liian kuuma, jääkaappi piti karmeaa meteliä, patja oli liian ohut, sisustus oli liian kasari.
  • Viisustudiossa oli hyttysiä eikä sieltä voinut äänestää Teräsbetonia edes virolaisesta liittymästä.
  • Leirintäalueen puomi oli liian matalalla, eikä siinä ollut blondikielellä varoitusmerkkejä (onneksi meidän omassa porukassa ei ollut todellisia blondeja!).
  • Jollakin särki lihaksia, toisella päätä, ja kolmannella jotain muuta.

 

Suomen kesä
Tästä näkymästä ei muualla maailmaa ole tietoakaan!

Eipä sitten muuta kuin Kerääntymisiin, WIMA2008 ralliin ja päättäreihin mukaan!

Mukavaa kesää kaikille!
Ninnair

Takaisin